19.1.2018

Chihu"pelot" - toteutuivatko ne?


Ylijäämäkuva viime kesän Poripostauksesta

Teki mieli kokeilla kirjoittaa jotain muuta kuin kuulumisia vaihteeksi. Tai no, kuulumisia ne on nämäkin tavallaan.

Oon siis ollut chihun omistaja nyt reippaasti yli vuoden verran. Paju on mun ensimmäinen chihu/pikkukoira ylipäätään, ja mulla oli alussa pari pelkoa sen kasvatuksen suhteen joita jännittelin kovasti silleen "mitä jos mokaan ja pilaan koko koiran". Tässäpä nyt pieni katsaus & päivitys siihen, miten näiden juttujen kanssa on käynyt.

1. Pelko: mitä jos se ei ikinä opi sisäsiistiksi?
Usein ihmiset ajattelevat, että kyllä mikä tahansa koira oppii sisäsiistiksi - ja jos ei opi, niin silloin sen omistaja tuomitaan jyrkästi: hänen on pakko olla täysin koirankoulutukseen kykenemätön pasca.

Kuitenkin on myös sellaisia tapauksia joissa omistaja on ihan oikeasti tehnyt kaikkensa johdonmukaisen sisäsiisteyskoulutuksen eteen ja myös tutkinut koiransa mahdollisten terveysongelmien varalta, mutta silti koira (yleensä nimenomaan pikkukoira) tekee tarpeensa sisälle päivästä toiseen.

Pelkäsin siis, että mulle käy juuri noin: vaikka verta, hikeä ja kyyneleitä erittäen raataisin sisäsiisteyden eteen, koira ei vaan opi, vaan erittää itse ihan jotain muuta sisälle. Ja jos asiasta erehtyisin puhumaan, saisin osakseni intensiivistä tuomitsemista ja pilkkaa.

Nykyinen tilanne/lopputulos:
Opetin Pajua täysin samaan tyyliin kuin tyttöjäkin aikoinaan, ja tulihan siitä sisäsiisti. Siinä missä nuo isot tytöt olivat "virallisesti sisäsiistejä" 4kk iässä, Pajulla siinä meni vain vähän kauemmin: ikää oli 5kk kun julistin sen sisäsiistiksi ja heitin matot takaisin lattialle.

...Tämän jälkeen se tosin aloitteli merkkailu-uraa. Todistettavasti se merkkauspissi sisälle ainakin kaksi kertaa: kerran kotona verhoon ihan häpeilemättä mun nähden, ja kerran siskolla yökyläillessään.
Pian tämän jälkeen pojalta lähti pallit, ja sisätiloihin kohdistuva merkkailukäytös onneksi loppui sen myötä kuin seinään. Ulkonahan se edelleen heittelee "allekirjoituksiaan" ahkerasti pitkin lenkkireittejä.

Pajulla on pidätyskyky kunnossa ja se osaa myös pyytää ulos hädän yllättäessä - se kipittää takaovelle ja tuijottaa sitä tiiviisti kunnes tulen avaamaan sen hälle.


2. Pelko: mitä jos siitä tulee kaikelle räksyttävä pelokas nilkanpurija?
Chihuihin yhdistettäviin ennakkoluuloihin perustuva pelko: "nehän vaan huutaa ja puree". Toki chihuja ennestään tuntevana tiedän, ettei se niin ole eikä tuollaisia typeriä rotustereotypioita kannata ottaa tosissaan. ... Mutta silti hivenen kauhistutti ajatus siitä, että omasta hihusta kasvaisi juuri tuollainen..

Nykyinen tilanne/lopputulos:
Paju haukkuu lähinnä vain, jos sitä pelottaa jokin. Silloin se päästää sellaista pelkohaukkua joka tuntuu tulevan sen kurkusta ulos täysin hallitsemattomasti (se näyttää välillä itsekin hämmentyneeltä päästäessään sellaisen kauniin rääkäisyhaukahduksen).
Esimerkiksi hihnassa se kulkee ja ohittaa muut kulkijat hiljaa ja nätisti (ei onneksi ota mallia Pepin käytöksestä...) - mutta tasan taatusti haukahtaa jos joku vastaantuleva koira sattuu olemaan pahasti räyhäävää sorttia ja pelästyttää sen perseettömäksi.

Se ei onneksi ole missään vaiheessa harrastanut esim. rappukäytävän äänille haukkumista tai muuten sellaista väyväyväyväy-tykkään-omasta-äänestäni-väyväy-tyhjänräksyttämistä. Tässä vaiheessa koputan puuta pari kertaa...

Paju on selkeästi aina aluksi melko varautunut tutustuessaan uusiin koiriin ja ihmisiin, mutta ikinä se ei ole ketään/mitään purrut. Eläinlääkärikään ei ole ottanut osumaa!
Sosiaalistutin sitä suunnilleen yhtä paljon ja samalla tavoin kuin tyttöjäkin, koirien suhteen ehkä hitusen enemmänkin: ei tyttöjen pentuaikoina muistaakseni järjestetty tuollaisia pentutreffejä joihin Paju pääsi osallistumaan sen pari kertaa.

Siinä siis kieltämättä on vähän sellaisia epävarman räksyn piirteitä, mutta ne eivät ole sen hallitsevat luonteenpiirteet ja se on tärkeintä.
Ja toisaalta mun mielestä on ihan ymmärrettävää että joskus tuollainen pieni otus saattaa tuntea olonsa turvattomaksi, kun kaikki muu tässä maailmassa on sen näkökulmasta niin pirun isoa.

Eli: suurimmilta osin pelot eivät toteutuneet enkä täten koe pilanneeni hihupenskaani! Jee!

10.1.2018

Vuoden ensimmäinen kameran ulkoilutus




Onpas mukavaa kun tammikuu oikeasti näyttää ja tuntuu tammikuulta! Siis tällä hetkellä ainakin, ja toivottavasti vielä tovi saadaan nauttia tästä. Lunta on paljon ja pakkasta juuri sopivasti = täydellistä.

Tämä pelto oli mennyt aika mielenkiintoiseen kuntoon nyt, on monenlaista jää/lumikerrostumaa, erittäin raskasta kävellä tuollaisessa. Jopa koirilla oli vähän vaikeuksia äkkisyvien kohtien kanssa, parissa kuvassa näkyy ilmeistäkin upottavan lumen aiheuttama ihmetys... 😂

Kuvista näkee myös sen, että Pajulla on nyt vihdoin se kauan kaivattu talvitakki. Pomppaan päädyttiin aiemmista hintakitinöistä huolimatta, kun sattui olemaan alennusmyynnissä tuo pinkki versio (ja mustat myös, ilmeisesti nämä 2 väriä ovat poistumassa valikoimasta kokonaan). Kyseessä on PerusPomppa-malli, eli väriä myöten tismalleen sama kaapu kuin mikä Pepillä on käytössä! Alla onkin kuvat näistä tekstiilikaksosista + kuva takeista vierekkäin.

Mitat aiheuttivat vähän päänvaivaa.. Aluksi ostin sokkona liian pienen takin (kaupan kassalla vielä päivittelin että "oivoi, onkohan tämä liian iso kuitenkin" 😂), onneksi sain vaihtaa toiseen vaikka olikin aletuote. Tämä nykyinen koko on muuten oikein hyvä, mutta nuo takaosan "läpyskät" ei peitä reisiä liikkeessä kovin hyvin, lepattavat välillä liian lennokkaasti ylöspäin.
Tästä seuraava koko olisi kuitenkin ihan liian pitkä ja muutenkin iso. Tällä siis mennään, voi olla että tungen tuonne alle jotain muuta vaatetta vielä, taikka kokeilen askarrella taakse jalkalenksut pitämään takaosaa paikoillaan.

Pajulla ja Pihlalla on muuten uudet pannat! Pihlan panta näkyykin näissä kuvissa ihan hyvin, Pajun oma taas näyttäisi olevan takin alla piilossa, mutta se on sellainen oikein elegantti vaaleansininen skottiruutupanta.