22.12.2017

The Lääkärivisiitti Before Christmas


Muutama päivä sitten rapsuttelin Pepin mahaa kun se retkotti selällään mun vieressä. Yhtäkkiä tunsin koskeneeni johonkin outoon ja aloin tunnustelemaan sitä kohtaa tarkemmin. Yhden tisun sisällä piileskeli ihan selkeästi joku pieni ja kovahko, just ja just ehkä herneen kokoinen patti.
Varasin heti ELL ajan tälle päivää. Oli ihan puhdasta tuskaa odotella että pääsee viemään Pepin ammattilaisen kopeloitavaksi, varsinkin kun olin erehtynyt Googlettelemaan kaikenlaisia pattijuttuja..

Peppi käyttäytyi lääkärissä kuin unelma, siinä ei tosin ole mitään uutta. Ei stressannut ollenkaan. Tämä lääkäri (jonka hoivissa oltiin ekaa kertaa) oli niin mukava ihminen, että sekin seikka teki tästä reissusta heti rennomman vaikka vakavalla asialla oltiinkin.

Lääkäri tutki käsin sen patin ja juteltiin nisäkasvaimista. Oon toki ollut tietoinen niistä, mutten kai hoksannut että Peppi tosiaan on jo niin vanha että näitä voi alkaa ilmestyä sen riesaksi.
Koska patti on niin pieni, ei näy ulospäin eikä koira oireile sen läsnäoloa ollenkaan (antaa myös koskea siihen, ei arista), tultiin siihen lopputulokseen että nyt vaan seuraan sitä tarkasti ja jos se alkaa kasvamaan niin heti poistoleikkaukseen. Jos se taas pysyy noin "tyynenä" niin sittenkin aion sen leikkauttaa irti, luultavasti tässä tulevana kevättalvena/keväänä, mahdollisesti sterkkaus sitten siihen samaan pakettiin.

Eletään päivä kerrallaan ja toivotaan ettei tuo patti tuosta riehaannu.. On jotenkin hämmentynyt ja epätodellinen olo. Sekoitus kahta tunnetta: "loppu on tullut!!11" ja "kyllä tästäkin selvitään".

Muistakaahan muutkin ikäneitojen omistajat tunnustella koirien hinkit läpi välillä että löytyy tällaiset yllätykset ajoissa.

Lääkärireissun jälkeen käytiin pienellä M&M-kierroksella, Peppi sai sieltä herkkua palkaksi. Ostin sieltä myös monta purkkia sitä koirien jouluruokaa jonka mainitsin edellisessä postauksessa!


13.12.2017

The Sekatavarapostaus Before Christmas






Halusin taas tällaisen kännykkäräpsäisyillä kuvitetun sekapostauksen tehdä vielä ennen joulua. Ja nyt kun nuo kuvat sain tähän läntättyä, en muista mistä piti kirjoittaa.. Töööh. Kokeilen jälleen kerran vaan listata tähän kaikenlaista mitä mieleen tulee.


- Lunta sateli eilen pitkin päivää ja hyvällä tuurilla se pysynee maassa ainakin viikon, ehkä..? - nyt pitää siis ehtiä äkkiä kuvaamaan joulukuvat! ❄

- En ole vieläkään löytänyt Pajulle sitä talvitakkia.. Varsinainen ikuisuusprojekti tämäkin. Onneksi ei ole kovia pakkasia tulossa ihan vielä.

- Pajua ei tosin kiinnosta mitkään takit sun muut, se olisi kaikkein mieluiten jonkin sortin sisäkoira tällä hetkellä. 🙃 Tai no, kyllä se valoisaan aikaan ulkoilee ihan mielellään, mutta pimeällä lenkkeily ei maistuisi sille yhtään. Olen miettinyt että ehkä pitää sen liikuntajuttuja jotenkin muuttaa niin, että leikitän sitä iltaisin sisällä ja ulkona sen tarvitsisi sitten käydä vain asioillaan.. Saisi siis jäädä kotiin silloin kun mä lähden tarpomaan pimeyteen tyttöjen kanssa.

- Näin elukkakaupan hyllyllä koirille tarkoitettua jouluruokaa (eli jouluisiin kääreisiin pakattua perus purkkimössöä) ja en tiedä millä pystyn vastustamaan niiden ostamista.. 😂 Tuollaiset hölmöt erikoisjutut vetoaa muhun vahvasti. Jos niissä on jotain mitä nuo mun kaksi ruokavammaista mussukkaa ei pysty syömään, niin sitten on toki helpompi jättää ne hyllyyn.

- Tämä ei ole maksettu mainos: tiesittekö, että jos laittaa Musti&Mirrin kanta-asiakassivuille lemmikkiensä tiedot, voi lemmikki/lemmikit saada syntymäpäivänään lahjan (mikäli osoitetietosikin ovat siellä ajan tasalla)? Olettaisin että se on joku herkku/nappulanäytepussi. Jostain koiraryhmästä luin tällaista.. Omien elukoiden tiedot sinne lykkäsin pari viikkoa sitten. Pepin synttärit lähestyy, saas nähdä tuleeko hälle sieltä jotain. Ei vedetä herneitä neniin vaikkei tulisikaan.

Edit: lahja ei tule automaattisesti eikä se tule postissa: lemmikin syntymäpäivänä sähköpostiisi ja/tai puhelimeesi tulee koodi jota M&M-myymälässä näyttämällä saat valita lahjan!

- Osa Pepin tämänkertaisesta synttärikakusta odottaa muuten jo pääpäivää pakastimessa.

- Olin viime viikolla poissa koirien luota yli 24h kun menin pidemmän kaavan kautta Tampereelle shoppailemaan. Enpä ole ollut koirista erossa noin kauan.. ikinä?
Jäivät äiteen luo ja muuten siellä oli mennyt hyvin, mutta illalla olivat vähän ärsyttävästi kytänneet ovea että koska mä tuun 😅 Olivat kuitenkin malttaneet nukkuakin lopulta.
Mä taas hotellihuoneessa tuskailin eroahdistuksen kourissa, en meinannut saada nukuttua kun ei ollut yhtäkään koiraa vieressä. 😅

+ Pidempi avautuminen:
Irtokoirakohtaamisia tulee täällä tosi harvoin vastaan. Yhden käden sormille mahtuu ne tapaukset jotka nyt muistan, ja ne ovat olleet harmittomia. Niissä vieras koira on lähtenyt rauhalliseen tahtiin tulemaan meitä kohti, mutta sitten ne ovat aina ihan hyvissä ajoin havahtuneet omistajiensa kutsuihin ja tehneet U-käännökset.

Nyt kuitenkin pari päivää sitten osui kohdalle sellainen reippaasti ikävämpi insidentti. Käveltiin koirien kanssa metsätietä kotiinpäin kun yhtäkkiä sivusta metsästä alkaa kuulua ihmisen huutelua ja seuraavaksi töminää. Yhtäkkiä dobermanni syöksyy kovaa vauhtia meitä kohti sieltä metsän siimeksestä, ja näin heti että sen katse oli suunnattu Pajuun. Aloin huutaa kuin hinaaja ja nappasin Pajun syliini*, onneksi olin tarpeeksi nopea. Jatkoin räyhäämistä ja dobberi selkeästi totesi että on parempi liueta paikalta (en yhtään ihmettele, mun ääni on hyvin kuuluva ja vertahyytävä kun oon tarpeeksi vihainen!), ja niinpä se luikki takaisin sinne mistä tulikin.

Omistajaa ei näkynyt, mutta kuulin että siellä metässä hän jotain inisi, en saanut siitä mitään selvää. Olin vieläkin ihan sydänkohtauksen partaalla ja erittäin äkäinen, joten ärjäisin vaan että kannattaisi pitää se koira hallinnassa. Hetkeksi vielä jäin siihen, yritin odottaa että josko se omistaja tulisi katsomaan että kävikö meille kuinkaan ja esim. pyytäisi anteeksi tapahtunutta, mutta ei häntä näkynyt. Sitten jatkoin matkaa, aloin pelätä että se koira ryntää sieltä uudestaan kohti.

Tätä tilannetta/sen selvittelyä toki vaikeutti se, että mun ja sen omistajan välillä on ilmeisesti jonkinasteinen kielimuuri.. Tämä ei ollut meidän ensimmäinen epämiellyttävä kohtaaminen tämän kaksikon kanssa, mutta ensimmäinen kerta kun koira oli noin irrallaan riehumassa, yleensä on sentään ollut kytkettynä.

ONNEKSI mun koirat oli silloin hihnoissa.. En halua edes ajatella mikä olisi ollut lopputulos jos Paju olisi ollut irti ja lähtenyt paniikissa juoksemaan karkuun.

Minikoiran omistajana isot irtokoirat pelottaa ihan erityisen superpaljon.. Siihen kun ei paljoa vaadita että noin pienelle käy peruuttamattoman huonosti.

* Jep, syliin vaan. Ja aion jatkossakin tuollaisissa tilanteissa nostaa syliin vaikka ekspertit aina marmattaa että huihyi ei kannattaisi. Mieluummin mä edes yritän suojella sitä nostamalla ylös kuin jätän sinne maahan silleen "lol, pärjäile".

Nyt kun saatiin tuo ikävä juttu alta pois, niin lopuksi vielä pieni kollaasi muista viimeaikaisista kännykuvista,